Olin aikoinaan yhteisömediatuottajana Mediakulttuuriyhdistys M-cult:lla. Siellä keskeisin työni oli tuottaa Stadi.TV:lle (2010–2014) kaupunkilähtöistä ohjelmistoa. Teimme pieniä paikallisia ohjelmia, lasten kanssa animaatiokalenteria, kuntalaisten kanssa Päätöksen äärellä kuntapoliittista keskusteluohjelmaa, mediataiteesta kertovia ohjelmia/tuotantoja sekä monikielistä uutistuotantoa Panoramaa. Olin tavalla tai toisella mukana monissa näissä tuotannoissa ja niiden ympärille rakentuneissa yhteisöissä.
Stadi.TV oli kokeiluhanke. Sattumalta äsken törmäsin sen loppuraporttiin ja mielenkiinnosta luin sen uudelleen. Minusta arviointi ei silloinkaan tavoittanut sitä, mistä yhteisömediassa oikeastaan on kyse. Nyt, kun luin sen uudelleen, ajattelen vielä vahvemmin samoin. Kuluneet vuodet myös osoittavat, että silloinen kokemukseni osui oikeaan.
No, mikä oli keskeinen ongelma, mitä ei yhteisömediasta ymmärretty? Yhteisömedia ei ole some, yhteisömedia ei ole yksilökeskeistä viestintää, jossa puhutaan omille seuraajille. Toisin kuin sosiaalisessa mediassa, yhteisömediassa sisältöjä ei tuoteta vain omalle yleisölle tai omien seuraajien ehdoilla. Toiminta perustuu yhteisiin pelisääntöihin, toimituksellisiin käytäntöihin ja yhteiseen vastuuseen sisällöistä. Yhteisömediassa kannetaan journalistinen ja tuotannollinen vastuu, tämä sisältyy toiminnan rakenteisiin, mutta sisällöistä päättävät yhteisöt itse yhteisömedian journalistisissa raameissa. Yhteisömedian rakenteet ja käytännöt tukevat, ohjaavat ja auttavat median kanssa kokemattomia yhteisöjä onnistumaan omilla äänillään ja ilmaisun tavoillaan.
Loppuraportissa on kappale, josta on näin jälkikäteen erittäin “helppoa” olla jälkiviisas. Tällä kappaleella käytännössä perusteltiin toiminnan päättäminen. “Yhteisömedian rooli ja tulevaisuus Suomen mediakentällä ei ole helppo kysymys. Vuonna 2015 omia mediasisältöjään tuottavalle yksilölle on tarjolla sekä laadukkaita, maksuttomia videopalveluita (Youtube ja Vimeo) että sosiaalisen median kautta rajaton, perinteistä televisiota huomattavasti laajempi potentiaalinen yleisö. Voidaan siis todeta, että yhteisömediaa ei tarvita ensisijaisesti ainakaan vaihtoehtoisen sisällön jakeluun. Myöskään yhteisömedian sisällölliset arvot eivät ole sen yksinoikeutta, koska yksittäiset ja tunnetut vlogaajat voivat ajaa samoja demokratian arvoja ja tuoda paikallista ruohonjuuritason toimintaa esille ilman organisaatiota ja minkäänlaista rahoitustoimintaa ympärillään.”
Sosiaalinen media sekä erilaiset video-/podcast-/musiikkialustat eivät palvele samaa tarkoitusta kuin yhteisömedia. Teknisesti ja joskus sisällöllisestikin somealustoilla jaetut sisällöt voivat olla laadukkaita. Somen kautta on noussut keskusteluun isoja ilmiöitä ja demokratialiikkeitä, mutta juuri nyt näyttäytyy kovin toisenlaiselta.
Alustatutkijat van Dijck kollegoineen ovat muistuttaneet, etteivät sosiaalisen median alustat ole neutraaleja jakelukanavia. Ne vaikuttavat siihen, mitä sisältöjä näemme, millaisia keskusteluja käymme ja millaisilla tavoilla osallistumme julkiseen keskusteluun.
Alustojen liiketoimintamalli perustuu käyttäjien huomion sitomiseen. Siksi algoritmit suosivat usein tunnepitoista ja kärjistävää sisältöä keskustelua rakentavan sisällön sijaan. Sitran tuoreen selvityksen mukaan sosiaalisen median algoritmit korostavat erityisesti sensaatiohakuista ja provosoivaa poliittista sisältöä. Somealustat eivät siis ole neutraaleja julkisen keskustelun areenoita, vaan kaupallisia palveluja, jotka pyrkivät maksimoimaan niillä vietetyn ajan ja niiden kautta tapahtuvan kuluttajuuden. En edes lähde alustojen epäreiluuksiin sen enempää, mutta ihan viime aikoina on mm. jaettu teknologia-alustoille tuomioita nuorten mielenterveyttä haittaavista toimintamalleista.
Yhteisömedian puolustajat näkevät demokraattisen keskustelun ja osallisuuden toisenlaisesta näkökulmasta. Median tekijät ovat aktiivisia toimijoita, kansalaiset voivat vaikuttaa julkiseen keskusteluun esimerkiksi kutsumalla poliitikkoja mukaan käymään kanssaan julkista keskustelua. Journalistisessa yhteisömediassa opitaan toiminnan lomassa journalistisia taitoja, kuten taustatoimitusta, lähteiden tarkistusta ja siten lähdekriittisyyttä.
Jos kaupalliset alustat ja niillä kaupallisin logiikoin toimiminen (esim. usein kaupallisten yhteistöiden ehdoilla toimivat some ”vaikuttajat”) ja demokraattisia osallisuuskäytäntöjä vahvistava kansalaistoiminta laitetaan rinnakkain yhdenvertaisina, niin minusta arvioinnissa on silloin jotain pielessä. Ehkä tätä ei aikoinaan ymmärretty. Valitettavasti, kun demokraattisia toimintamalleja ei edistetä ja tueta aktiivisesti, niin yhteiskunnassa tyhjäksi jätetyt tilat kyllä täyttyvät. Sitten ihmetellään, miksi mediatilamme näyttää tältä?
Yhteisömedian merkitys ei kuitenkaan liity vain julkisen keskustelun laatuun. Yhtä tärkeä kysymys on se, mitä tapahtuu ihmisille, jotka osallistuvat median tekemiseen. Siksi toinen keskeinen teema yhteisömediaan liittyen on demokratia- ja mediakasvatus. Yhteisömediassa ihminen ei ole ensisijaisesti yleisöä, kuluttaja tai datan tuottaja. Hän on tekijä, toimittaja ja julkisen keskustelun rakentaja.
Kuka meillä vastaa mediakulttuuriin liittyvästä demokratiakasvatuksesta? Stadi.TV-tyyppisillä toimijoilla on mahdollisuus tavoittaa usein syrjään jääviä kansanryhmiä. Yleensä tein tuotannoissa töitä maahan muuttaneiden, vanhusten, lasten, työttömien, kuntoutujien tai muilla tavoin mediassa vähemmän näkyvien ihmisryhmien kanssa. Stadi.TV:n jälkeen tein reilu seitsemän vuotta tuottajana töitä haavoittuvassa asemassa olevien nuorten aikuisten kanssa. Koska Mieletöntä valoa -mediatoiminta oli osallistujalähtöinen, nousivat teemat heiltä ja jutuissa käsiteltiin esimerkiksi mielenterveyttä, neuromoninaisuutta ja aivan tavallisia nuoruuteen liittyviä kysymyksiä. Sekä Stadi.TV että Mieletöntä valoa rakensivat osallistumisen rakenteita. Toimijuus ei synny itsestään, vaan tarvitsee ympärilleen yhteisöjä, tukea ja mahdollisuuksia harjoitella vaikuttamista.
Haluaisin voida sanoa, että onneksi yhteiskuntana opimme ja osaamme osallistaa. Voimme nostaa kansalaisten puheenvuoroja kuultavaksi. Yhteisömediassa kansalaisten ei tarvitse tuoda niitä esille minämuotoisina kokemustarinoina, vaan kansalainen voi olla toimittaja. Toimittajalla on valtaa ja roolimuutos esimerkiksi kuntoutuvasta nuoresta aktiiviseksi ja keskustelua ohjaavaksi toimittajaksi, on konkreettinen esimerkki, miten kansalainen voi vaikuttaa ja osallistua.
Mutta mikään tällainen ei synny itsestään. Turvalliselle ja journalistisia käytäntöjä noudattavalle yhteisömedialle ei ole syntynyt toimivia kaupallisia malleja. Siksi monissa Euroopan maissa yhteisömedioita tuetaan julkisin varoin osana demokratian, osallisuuden ja mediakasvatuksen infrastruktuuria.
Juuri tässä Stadi.TV:n arvioinnissa mielestäni erehdyttiin. Yhteisömediaa tarkasteltiin jakelukanavana aikana, jolloin sosiaalisen median alustat olivat vasta nousemassa. Jälkikäteen tiedämme, etteivät alustat ole neutraaleja julkaisuvälineitä, vaan ne ohjaavat näkyvyyttä, keskustelua ja osallistumista omien liiketoimintalogiikkojensa mukaisesti.
Yhteisömedian arvo ei koskaan ollut pelkästään siinä, että ihmiset saivat julkaista sisältöjä. Sen arvo oli siinä, että ihmiset oppivat osallistumaan, toimittamaan ja käyttämään ääntään yhdessä muiden kanssa. Siksi kuopatut yhteisömediahankkeet eivät ole vain kuopattuja mediaprojekteja. Ne ovat myös kuopattuja demokratiahankkeita.
LÄHTEITÄ:
Community media facilitate active citizenship and political participation for all: https://www.coe.int/en/web/freedom-expression/community-media
Council of Europe, Community Media: Contributions to Citizens’ Participation (2022) https://rm.coe.int/community-media-contributions-to-citizens-participation-en/1680a94cd5
Meta, Google lose US case over social media harm to kids: https://www.reuters.com/legal/litigation/jury-reaches-verdict-meta-google-trial-social-media-addiction-2026-03-25/
Meta määrättiin maksamaan satoja miljoonia nuorten mielenterveyshoitoon: https://yle.fi/a/74-20239806
Räsänen, I., Lehtonen, K., Dercsényi, B., Fenn, L., Krishnan-Barman, S., & Li, C. (2026). Algoritmit ja demokratia: Miten sosiaalinen media muokkaa nuorten eurooppalaisten maailmankuvaa. Sitra. https://www.sitra.fi/julkaisut/algoritmit-ja-demokratia/
Salonen, S. (2021). Inklusiivinen mediakasvatus sosiaalipedagogiikan käytännöissä. Pro gradu. Tampereen yliopisto. https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202105134949
Spurava, G. (2024). Towards platform awareness in media education (Tampere University Dissertations No. 1122) [Doctoral dissertation, Tampere University]. Tampere University. https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3669-1
Stadi.TV Loppurapotti: https://www.hel.fi/static/kanslia/Innovaatiorahasto/Loppuraportti-Stadi-TV.pdf
Van Dijck, J., Nieborg, D., & Poell, T. (2019). Reframing platform power. Internet Policy Review, 8(2). https://doi.org/10.14763/2019.2.1414