Olen tehnyt mediakasvatusta vuosien varrella monissa eri muodoissa. Kaikkea mediakasvatusta kuitenkin yhdistää median ymmärtämisen ja tekemisten taitojen kehittäminen. Koska vuorovaikutamme medialla ja mediassa, on jokaisella oltava oikeus rakentaa itselleen osallistumisen taitoja – taitoja näkyä ja kuulua, tulla ymmärretyksi sekä voidakseen vaikuttaa yhteisössään.
Suurimmiksi saavutuksikseni koen osallisuuden vahvistamisen. Olen saanut olla mukana ideoimassa, kehittämässä ja toteuttamassa toimintatapoja ja malleja, joissa osallistujat tekevät omasta sanomastaan itsensä näköistä mediaa.
Yhteisölliset tuotannot
Yhteisöllisissä tuotannoissa olen ohjannut ryhmiä läpi ohjelmatuotannon kaikkien vaiheiden. Median tekemistä aiemmin osaamattomat ihmiset ovat luoneet itsensä näköisiä TV-/radio-ohjelmia, lehteä, verkkosivuille materiaalia. Erilaisia tuotantoja on julkaistu mm:
- YLE:n ja nuorisoasiankeskuksen projektissa kymmeniä tuotantoja nuorisotyöllisin menetelin ollen kaikissa tuotannollisissa rooleissa ideasta julkaisuun ensin vapaaehtoisena osallistujana ja myöhemmin työntekijänä vuosina 2001-2004 Free Your Mind -sivustolle (mm. Ääni- ja Vimma -tuotannot, Viaton -lehti, radiopunahattu, skeitti- ja lumilautatapahtumat)
- Samoihin aikoihin graffitikulttuuria käsitteleviä tuotantoja Supafly.net -sivustolla
- Digitaalisen taiteen ehkäpä ainoaa nuorisofestivaalia DigiTaikaa vuonna 2007 gaalaksi ja sisältöjä freeyourmind.fi -sivustolle
- Kehittämässä Glorian monikameratuotantoja nuorten harjoittelijoiden tuotannoiksi (10 kpl livelähetyksiä monikameratekniikalla keväällä 2010, hankin tekniikan ja koulutin nuoria kaikkiin vaadittaviin tehtäviin)
- Lukuisia ohjelmia työpajallisilla menetelmillä vuosina 2012-2015 Stadi.TV ja m2Hz -kanaville yhteisömediatuotantoja (communitymedia). Lisäksi toteutumme omana tuotantona mm Panoraman monikielisiä uutisia (tehtävinäni kuvaaja, leikkaa, tuottaja), Kuukauden mediataiteilijaa (kuvaajana ja leikkaajana), Media Facades Festivaalin taiteilijoista ja teoksista pieniä ohjelmia (tuotannon kaikkia työvaiheita ideasta julkaisuun, kuvaamaani materiaalia käytettiin mm ARTE-kanavan ohjelmissa). Lapsille suunnattuja tuotantoja olivat mm. Kontulan lasten animaatiokalemnteri useampana vuotena, RE:miksi-projekti (lapset-netti-taide), Valokuvataiteen sekä Teatteritaiteen museoiden kanssa kesäleirien videotaidetyöpajat sekä Heurekan kanssa kehitimme ja toteutimme lastenleireille lasten itsensä tekemät tiedeuutiset.
- Viimeisimmät työni ovat Mielettömän valon tuottajana varsin moninaisia (tuottaja, kouluttaja, tekninen vastaava, leikkaaja, kuvaaja… kaikkea mitä mediatuotannoissa tarvitaan). Osallistujat ovat haastavassa elämäntilanteessa olevia nuoria aikuisia ja työmme on vahvistaa heidän osallisuuttaan yhteiskuntaan sekä tukea heitä eteenpäin työ-/opiskelupaikkoihin hyödyntäen mediaa välineenä. Tuellamme he tekevät Valoa! -lehteä, videoita ja radio-ohjemia/podcasteja. Vuonna 2020 työmme Mieletömässä valossa palkittiin media- ja informaatiokasvatuksen kategoriassa EU:n alaisen SALTO partisipation and information -keskuksen toimesta. Teemme yhteistyötä useiden mielenterveyspuolen toimijoiden, mutta myös monipuolisesti media-alan ja muiden järjestöjen kanssa (mm. MTKL, Maailma kylässä -festivaali, Lähiradio).
Monikamera
Useissa yhteisöllisissä produktioissa niin Mielettömässä valossa, Stadi.TV:llä, m2Hz:lla kuin nuorisoasiainkeskuksella olemme työskennelleet amatöörien kanssa monikameratuotannoissa. Tällainen tuotanto on teknisesti vaativa, mutta ryhmäyttämisen ja yhteistoiminnan kannalta erittäin opettava ja monesti sisällöllisesti kiinnostava. Tein mediakasvatuksen projektiopinnoissa pienen monikameratyöskentelyä käsittelevän sivun.
REMIKSI – netissä oppimassa
Remiksi on ala-asteikäisille suunnattu mediakasvatusprojekti joka painottuu internettiin. Projektissa luodaan oppimateriaaleja vapaaseen käyttöön ja testataan taiteilijalähtöisesti uusia menetelmä. Keväällä 2015 vastasin hankkeen käytännön tuotannosta ja oppimateriaaleista.
Video
Esimerkkivideo on tyttöjen bändileirilta – Girls Rock Finland 2013
Video on oiva tapa kertoa oma tarinansa. Samalla harjoitellaan koko tuotantoprosessi; käsikirjoitus, kysymysten laatiminen, aikataulutus, tehtävänjako, erilaiset tekniset ja taiteellista ilmaisua vaativat tehtävät (kuvaus, äänitys, leikkaus), julkaisu, jakelu, kulttuurisesti totutut ilmaisun muodot, miten luemme kuvia/ääntä… Prosessissa voi oppia niin monta asiaa, ensimmäisellä kerralla saa hieman käsitystä siitä maailmasta, mitä kaikkea video kätkeekään sisälleen.
Mediakasvua kaiken ikäisille
Stadi.TV:n ohjelmassa Kinaporin monipuolisen palvelukeskuksen aktiivit lähettävät joulutervehdyksensä.
Mediakasvatus on aina jokaisen omaa henkilökohtaista mediakasvua. Myös aikuiset tarvitsevat tukea oppiakseen uusia taitoja. Yhdessä tekemällä opimme toisiltamme. Olen luotsannut monia eri ikäisiä ja taustaisia aikuisryhmiä mediaoppimisen tielle.
Animaatio
Animaatiota voi tehdä lukuisilla erilaisilla tekniikoilla ja sillä voi kertoa erilaisia tarinoita vitseistä vakavaan draamaan. Lapset tuntevat animaation kielen ja mahdollisuudet usein erittäin hyvin, koska ovat animaatioiden suurkuluttajia.
Muita välineitä
Verkkoläsnäoloa, lehtiä, valokuvia, julisteita, levynkansia – jokaisen oman tarpeen mukaan.
Olen tehnyt lyhyen pätkän Netari verkkonuorisotyöprojektissa ja suunnitellut tämän kirjan kannen.
Viaton -lehti oli hiphoppiin keskittynyt nuorten itsensä suunnitelema lehti ja konsepti, jota teimme Nuorten mediakeskus Hattutehtaalla muutaman numeron. Nuoret ideoivat, haastattelivat, kuvasivat ja kirjoittivat jutut. Ohjasin nuoria toimittajan hommissa ja vastasin taitosta.
Median avulla voi myös unelmoida. Itsensä voi photoshopata ihan mihin tahansa maailmaan – vaikka askarreltuun.
Olen tehnyt levynkansia, promokuvia, julisteita ja vastaavia aloitteleville muusikoille. Nykyään artistin preesens on paljon muutakin kuin pelkkä musiikki ja sen luomisessa voi moni tarvita aluksi tukea.